Ruokinta
Ruokinta herättää ihmisissä usein kiihkeitä tunteita ja mielipiteitä. Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa ruokkia oikein, kuten ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa opettaa lasta lukemaan.
Uskon siihen, että hiilihydraatteja käytetään nykyisin liikaa koirien ruokinnassa. Koirien luontaisessa ruokavaliossa hiilihydraattipitoisuus on 0-15 %, mutta iso osa koiranruoista sisältää vielä nykyisinkin jopa 40-60 % hiilihydraatteja. Luonnossa koiraeläinten ruokavalio koostuu lihasta saatavista proteiineista sekä rasvoista. Ruokavalioon voi kuulua pieniä määriä hedelmiä, marjoja, vihanneksia ja kasveja, joista ne voivat saada pieniä määriä hiilihydraatteja. Koirien elimistö pystyy valmistamaan veren glukoosin proteiinien aminohapoista, jonka ansiosta koirat selviävät mainiosti ilman hiilihydraatteja. Hiilihydraateistakin koirat saavat energiaa, mutta niiden lähteille, kuten vehnälle maissille ja riisille, on ominaista korkea energiapitoisuus sekä matalat ravintoainepitoisuudet. Monet koiranruoat sisältävät paljon viljaa siitä yksinkertaisesta syystä, että vilja on halpa raaka-aine.
Hiilihydraattipainotteinen ravinto aiheuttaa koirille muun muassa ylipainoa ja diabetesta, jotka ovat yleistyneet nopeasti koirien keskuudessa. Liian hiilihydraattipitoista ruokaa syövät koirat voivat kärsiä hiivasyndroomasta, jonka oireita ovat mm. vuotavat silmät, ihotulehdukset ja korvien haiseva erite. Turhien hiilihydraattien korvaaminen proteiinilla muuttaa koiran kehoa monesti kiinteämmäksi ja terveemmäksi. Tällä tavalla koira saa juuri niitä ravintoaineita, joita se myös luontaisesti eniten tarvitsee.
Pennun ruokinta
Pienen poikkeuksen ruokintaan muodostavat kasvavat pennut.
Harvoin olen mistään asiasta ehdottomasti jotain mieltä, mutta barffaus muodostaa poikkeuksen. Suhtaudun erittäin kielteisesti barffaukseen pennun ensimmäisen elinvuoden aikana, koska barffaus voi väärin toteutettuna aiheuttaa vakavia luustovikoja kasvavalla koiralla. Kun tuttavani koko pennun koko pentue todettiin eläinlääkärissä luustoltaan vääntyneeksi barffauksen seurauksena, opin läksyni kerrasta. Barffaus jättää vastuun ravitsemuksen tasapainoisesta toteutuksesta täysin ruokkijalle.
Kuivamuona on terveellinen, turvallinen ja helppo vaihtoehto.
Ruokintaan oman kokemukseni perusteella paras vaihtoehto on kuppi kuivaruoalle ja toinen vedelle, molempia koiran saatavilla ympäri vuorokauden. Miksi ruokaa tarjolla ympäri vuorokauden? Siksi, että uskon sillä pääsevän parhaisiin tuloksiin ruokinnallisesti ja vältetään käytösongelmia.
Kun koira (koiranpentu), on nälkäinen, se alkaa nälissään jyrsiä mitä vain eteen sattuu. Kenkiä, nahkasohvia jne. Jos sillä on mahdollisuus, se varastaa nälissään ruokaa ja voi pahimmassa tapauksessa syödä itsensä kipeäksi. Tiedän tapauksia, joissa koira on hyvinkin vaarallisesti ylensyönyt itsensä päästyään viimein ruokaan käsiksi, tarinat tositarinoita kavereiltani, jotka ruokkivat koiriaan tiukasti ohjeiden mukaan. Itse olen täysin vakuuttunut (vedoten ravitsemustieteiden opintoihini yliopistossa), että koira luonnostaan syö sen verran kuin mitä sillä on nälkä, jos se luottaa siihen, että ruokaa on saatavilla (koskee kuivamuonaa).
Kun Bicho tuli meille, se käyttäytyi kuin ei olisi ikinä ruokaa nähnytkään. Kun ruokaa alettiin laittaa, se huusi jo valmiiksi ja hyppi hysteerisesti ylös alas. Se söi hotkien kaiken, minkä näki, mitä nopeammin sitä parempi. Pureskelematta, vain niellen ruokaa.
Koska meillä on aina ruokaa tarjolla, alussa se vain söi. Olin jo luovuttaa, sillä pelkäsin sen sairastuvan, kunnes se muutaman viikon päästä alkoi rauhoittumaan. Sen jälkeen kuukauden verran se nukkui ruokakupin vieressä vahtien, ettei se lopu. Sain sen istumaan kun laitoin ruokaa ja se odotti omaa kuppiaan (annoin pikkukoirien kupit ensin). Se lopetti myös kuivamuonakupin tyhjentämisen välittömästi sen jälkeen kun olin täyttänyt sen.
Jostain syystä kun sillä oli pentuja, pentujen ruokintahetki on laukaissut vanhan käytöstavan. Olisiko syynä tilanne (monta koiraa metallikupilla yhdessä syömässä), mutta vanhat traumat selvästi nostivat päätään. Se oli aivan vakuuttunut siitä, että kuolee nälkään, jos ei pääse kupille mukaan. Vieressä on siis oma kuppi täynnä samaa ruokaa, mutta se ei muistunut mieleen, kun se näki pentujen syövän.
Villakoirat & ruokinta
Kääpiövillakoiratmme eivät olleet kaikkiruokaisia koiria. Bokserini söi aivan kaikkea. Se karkaili naapureiden pihoille varastamaan grilliherkkuja, söi kaikki ylitsejääneet ruoat päivällispöydästä, jne. Yhtenä jouluna se varasti koko kinkun. Se ei koskaan sairastunut siitä, mitä oli suuhunsa laittanut.
Pienet villakoirat saavat ripulin helposti. Jos ruoka ei aiheuta ripulia, se usein aiheuttaa kutinaa, silmä- ja korvatulehduksia. Ruokinnassa kannattaa huomioida makupalat, joita koiralle antaa koulutuksen yhteydessä. Turvallisin vaihtoehto makupaloina on edam-juusto kuutiot. Isovillakoirillamme emme ole huomanneet ongelmia samassa määrin ruoan kanssa.
Kuivamuonaa ei kannata liottaa, jotta koira joutuu pureskelemaan ruokaansa.
Olemme kokeilleet supernirsoille pikkupuudeleillemme kaikenlaisia ruokia. Osan olemme ostaneet, suuren osan voittaneet palkinnoiksi kisoista. Minusta ruoat voi luokitella neljään ryhmään
1) Välitön ripuli
2) Löysä ja haiseva kakka, jota tulee vähintään 2 x verrattuna hyvän kuivamuonan jättämään ulostemäärään
3) Ruoka näyttää olevan ok, mutta kuukauden käytön jälkeen alkavat korva- ja silmätulehdukset
4) Hyvän makuista, uloste on kiinteää
***
Juttu alla lainattuna Mikaelan luvalla (24.8.2011):
Canis Lupuksesta Canis Puuronsyöjäksi, ruoansulatuselimistön evoluutio koirassa / Mikaela Kakkonen
1. Ravintoon sopeutuminen
Solutasolla kaikkien eläinten aineenvaihdunta on täysin samanlaista, ainoastaan aineenvaihdunnan nopeus vaihtelee sekä lajista toiseen että yksilöstä toiseen. Eli kaikilla eläimillä on täysin samat tarpeet ravinnon suhteen, vain keinot miten saada nämä tarpeet täytettyä vaihtelevat lajista toiseen. Eläimet jakaantuvat kahdentyyppisiin kasvissyöjiin, sekasyöjiin sekä lihansyöjiin (1). Nämä eri ruokavaliot täyttävät solutason aineenvaihdunnan vaatimuksia eri tavoin, ja koska mikään niistä ei ole se täydellisen oikea ruokavalio, on eri eläinlajeille kehittynyt erilaisia keinoja ruoansulatuksellisesti korjailla ravinnossaan ilmeneviä puutteita.
Ravintoon sopeutuminen edellyttää muutoksia seuraaviin osatekijöihin:
· makumieltymykset
· hampaat
· sylki
· vatsalaukku(/-laukut)
· ohutsuoli
· haima
· maksa
· paksusuoli
· suoliston bakteerikanta
Makumieltymykset ohjaavat eläimen syömään itselleen sopivaa ravintoa, hampaiden täytyy sopia kyseisen ravinnon pilkkomiseen oikeankokoiseksi, syljen koostumus vaikuttaa sekä ravinnon kulkuun nielussa että ravinnon sulamiseen. Vatsalaukun happamuus vaikuttaa sulamiseen ja useamman vatsalaukun järjestelmät samaten, ohutsuolen pituus vaihtelee eläinlajista toiseen, kuten myös haiman tuottamat entsyymit (2, 3, 4) ja maksan tuottaman sappinesteen määrä. Paksusuoli voi olla joko tilavuudeltaan pieni ja niukkabakteerinen, tai laajeneva ja vilkkaan suolistoflooran sisältävä. Lisäksi eri eläinlajeilla on monenlaisia keinoja hankkiutua eroon yliannoksista eri vitamiineja ja mineraaleja jotka sisältyvät niiden luontaiseen ruokavalioon, kuten myös tuottaa itse, säilöä ja imeyttää tehokkaammin sellaisia vitamiineja ja mineraaleja joita niiden ruokavalio sisältää niukasti (5).
2. Suden ruokavalio ja ruoansulatuselimistö
Susi on lihansyöjä. Sen ravinto koostuu yli 90-prosenttisesti eläinperäisestä ravinnosta. Vajaat 10 prosenttia sen ravinnosta on marjoja, heinäkasvien nuorta kasvua, versoja ja ituja, sekä erittäin satunnaisesti makeita juuria (7).
Susi syö suuret saaliseläimensä seuraavalla tavalla. Se aloittaa lihaisimmista kohdista kuten takapaistista, jatkaa turvalla ja kielellä. Vatsan avattuaan se juo veren ja syö sisäelimet (saattaa kyllä joskus jättää maksaa syömättä). Vatsalaukkua, suolistoa ja niiden sisältöä se ei syö. Koivet katkaistaan yleensä polven kohdalta ja viedään pesälle syötäväksi (8). Kun saalis on kaadettu ja ensimmäinen ateria syöty, ulostaa susi vetistä ja erittäin tummaa ulostetta, mutta mitä pidemmälle saaliseläimen syönti etenee, sitä vaaleammaksi ja kiinteämmäksi uloste muuttuu (9). Tämä johtuu siitä että susi aloittaa verestä ja pehmeistä kudoksista ja jatkaa sitten rustoihin ja luihin.
Suden vuosi
Kesä on pienriistan aikaa, ja silloin susi syö saaliseläimensä (fasaanilinnut, sorsalinnut, jänikset, kanit, majavat, rotat, myyrät, hiiret jne.) kokonaisuudessaan suolistoineen ja luustoineen päivineen. Kesällä ja syksyllä susi syö myös marjoja ja muita kasvinosia, joiden avulla se pystyy tehokkaammin keräämään elimistöönsä rasvaa talven varalle (vrt. karhu joka syö syksyllä vain ja ainoastaan marjoja talviuntaan varten). Talvi taas on suurriistan aikaa, ja kun saalista on runsaasti syödään siitä vain lihaisimmat ja rasvaisimmat osat, onhan talvi enemmän energiaa vaativaa aikaa jo senkin takia että ruumiinlämmön ylläpitäminen kylmässä ilmastossa on energiaa vievää. Keväällä myös kutevat lohet kuuluvat suden ravintoon helppona saaliina, ja maassa pesivien lintujen munat samaten. (10)
Suden ruokavalion puutteet
Susi saa ravinnostaan liikaa:
· a-vitamiinia
· b-vitamiineja
· fosforia
· proteiineja
Liian vähän se saa ravinnostaan:
· c-vitamiinia
· d-vitamiinia
· hiilihydraatteja
· kalsiumia
· k-vitamiinia
Suden sopeutuminen ruokavalionsa puutteisiin
Suden maksa pystyy käsittelemään huomattavasti suurempia määriä a-vitamiinia kuin esim. ihmisen. Siinä missä ihmiselle kehittyy myrkytysoireita jo alle 10-kertaisesta suositusannoksesta annettuna päivittäin usean kuukauden ajan, on suden raja 50-kertaisen annoksen kohdalla, ja jo suositusannoskin on huomattavasti ihmisen vastaavaa suurempi (5). Koska b-vitamiinit ovat vesiliukoisia, tulee niiden ylimäärä ulos virtsan mukana. D-vitamiinia susi pystyy tuottamaan auringonvalon avulla, ja k-vitamiinia tiettyjen suolistobakteerien avulla (5, 6). Proteiini-, hiilihydraatti- ja c-vitamiiniongelma on ratkaistu niin, että suden elimistö pystyy tuottamaan hiilihydraatteja proteiinista, ja c-vitamiinia puolestaan hiilihydraateista L-gulunolaktonioksidaasientsyymin avulla (joka puuttuu esim. ihmiseltä) (11). Kalsiumin ja fosforin imeytymisen tasapainottaminen oikeaksi tapahtuu sudella ohutsuolessa. Ohutsuolen normaali pH on neutraali, mutta syödyn ravinnon koostumus vaikuttaa siihen joko suuntaan tai toiseen. Suden ohutsuolen pH joko säilyy neutraalina tai muuttuu hieman happamaksi, jolloin fosforin imeytyminen vaikeutuu ja kalsiumin imeytyminen puolestaan helpottuu (ihmisen ohutsuolen pH taas on yleensä hieman emäksisen puolella) (12). Koska susi ei pysty käyttämään hyväkseen tärkkelystä, on suden syljellä erilainen tehtävä kuin ihmisen. Ihmisen sylki sisältää tärkkelystä pilkkovaa amylaasientsyymiä ja on hieman emäksinen, kun taas suden sylki eläinperäistä ravintoa syödessä on vain paksua limaa joka helpottaa isojen palojen nielemistä, ja kasvisperäistä ravintoa syödessä susi pureskellessaan sekoittaa syömäänsä ravintoon hieman hapanta ja juoksevampaa sylkeä, jonka tehtävänä on pilkkoa disakkariidit monosakkariideiksi, ja pureskelu myös pidentää aikaa jonka aikana kasvin omat entsyymit pilkkovat kasvia (3, 13, 14). Disakkariideja pidemmät hiilihydraatit toimivat sudessa vain kuituina. Suden ruoansulatus ei myöskään käytä miltei ollenkaan hyväkseen suolistobakteereja (15).
3. Ihmisen vaikutus
Ihminen on syönyt kypsennettyä ravintoa jo miljoonia vuosia sitten. Alussa kypsänä syötiin metsäpalojen jäljiltä kuolleiden eläinten lihaa, mutta jo 500 000 vuoden takaa on viitteitä myös ihmisten itse ylläpitämistä tulisijoista. Tulen omatoimisen sytyttämisen taidon uskotaan keksittäneen 50 000 vuotta sitten. (16) Pysyvää asutusta ihmiset ovat ylläpitäneet 8 000 vuotta, jolloin päätoiminen maanviljelys on saanut jalansijaa kulttuurissamme (17). Näihin aikoihin todennäköisesti sijoittuu myös kasvisravinnon kypsentämisen alkaminen.
Ihminen ja susi ovat ystävystyneet toistensa kanssa joidenkin lähteiden mukaan jo 100 000 vuotta sitten. Varmuudella voidaan sanoa että ihmisen ja suden/koiran yhteinen historia on ainakin 15 000 vuotta vanha. Varmaa tietoa siitä että koiraakin on yleisesti ruokittu sekä kasviperäisiä että lihaperäisiä raaka-aineita sisältävällä kypsennetyllä ravinnolla on yli 2 000 vuoden takaa (18).
Edellämainitut asiat eivät päde arktisiin koiriin, sillä liha (myös raaka sellainen) on ollut täysin erilaisessa asemassa eskimokulttuurien parissa (19) sekä ihmisen että koiran ravintona. Tämä selittänee sen että arktisilla koirilla on runsaasti ongelmia hiilihydraattipitoisen ravinnon kanssa (veriripulia yms.), vaikka rotuina ne ovat terveimmästä päästä. (Jopa vakuutusyhtiöt huomioivat asian koiravakuutustensa hinnoittelussa...)
4. Nykykoiran ruoansulatuselimistö
Koira on elänyt niin pitkään ihmisen sille tarjoaman ravinnon varassa, että evoluutio on jo ehtinyt jossain määrin vaikuttaa koiran fysiologiaan. Tietyiltä osin muutos on jopa ollut niin suuri että yleisesti on spekuloitu voiko koira polveutua sudesta, vai onko koiran esi-isä jokin villikoira, jonka jäännöksiä ei vain vielä olla löydetty. Esim. koiran aivot ovat 20% suden aivoja pienemmät, ja jos koirien annetaan vapaasti risteytyä, saadaan 12 sukupolven jälkeen aikaiseksi koira jonka säkäkorkeus on noin 40 cm ja paino noin 20 kg, eli selkeästi sutta pienempi versio. Näissä tutkimuksissa ei kuitenkaan olla huomioitu mitenkään koiran ruoansulatuselimistön muutosta, joka pitkälti pohjautuu regressiivisiin mutaatioihin.
Erot koiran ja suden ruoansulatuksen välillä:
· makumieltymykset
· syljen koostumus
· vatsalaukun happamuus
· suoliston peristalttisen liikkeen tehokkuus
· ohutsuolen pH
· paksusuolen kyky sulattaa tärkkelystä
· suoliston bakteerikanta
Edellisistä evoluution aiheuttamia geneettisiä muutoksia ovat:
· makumieltymykset
· vatsalaukun happamuus
· suoliston peristalttisen liikkeen tehokkuus
· paksusuolen kyky sulattaa tärkkelystä
Muut erot johtuvat joko koirayksilön ruokavaliosta tai ovat seurausta edellämainituista geneettisistä muutoksista.
Makumieltymykset
Susi suosii lihaa, rasvaa sekä makeita kasvinosia, kun taas koira lihan ja rasvan lisäksi yleensä mieluummin syö puuroa tai leipää kuin raakoja kasvinosia. Koira pitää usein enemmän juureksista kuin esim. marjoista, vaikka susi syö juuria vain satunnaisesti. Yleensä koira pitää vatsalaukuista ja niiden sisällöstä, kun taas susi normaalisti jättää ne koskematta. Lisäksi makumieltymykset koirien kohdalla vaihtelevat voimakkaasti rodusta toiseen ja koirayksilöstä toiseen. Edellämainitut erot johtunevat siitä, että makumieltymykset ovat myös psykologinen ilmiö, eli yksilö pitää siitä mihin on tottunut. Ja koska eri rotuja on ruokittu eri tavoin riippuen käyttötarkoituksesta ja maantieteellisestä sijainnista, vaihtelevat myös makumieltymykset. Vatsalaukkujen suosio koirien parissa johtunee myös siitä että ne sisältävät runsaasti ruoansulatusbakteereita joita koirat toisin kuin sudet käyttävät ruoansulatuselimistössään.
Syljen koostumus
Sylki on koirilla yleensä emäksistä (20), mikä johtuu siitä että ne saavat ravinnostaan enemmän kalsiumia kuin luonnonvaraiset sukulaisensa. Myös ihmisillä tunnetaan kalkinpuutteen aiheuttama syljen happamoituminen (21). Koska koiran sylki yleensä on emäksistä, ei koira myöskään pysty hajottamaan disakkariideja monosakkariideiksi, mutta tämä tilanne on korjattavissa "huonontamalla" hieman ravinnon kalsiumin ja fosforin suhdetta tasolle 1:1 (tämä taso on alhaisin suositeltu taso koiralle (22)). Tällöin koira pystyy sulattamaan raakoja, vain vähän tärkkelystä sisältäviä kasviksia, kunhan se saa ne niin suurina kappaleina että sen on pakko pureskella jotta sylki sekoittuu ravintoon. Tällöin myös kasvin omat entsyymit kerkeävät pilkkoa itse itseään (3).
Vatsalaukun happamuus
Koiran vatsalaukun happamuuden on suden pH 1:destä täytynyt nousta vastaamaan ihmisen n. pH 3:a jotta koira saisi sulatettua paremmin kasviperäisen ravinnon (suolistobakteerit esim. selviävät hengissä vatsalaukusta suolistoon). Tästä syystä koiralla nykypäivänä on jossain määrin ongelmia korkeaproteiinisten ruokavalioiden kanssa, sillä proteiinien tehokas sulaminen vaatii erittäin hapanta ympäristöä (23).
Suoliston peristalttisen liikkeen tehokkuus
Koiralla on lihansyöjän erittäin lyhyt suolisto, jonka ongelmana kasviravinnon kohdalla on ollut se, että ravinto kulkeutuu niin nopeasti suoliston läpi ettei se ehdi imeytyä (1). Evoluutio on ratkaissut ongelman suosimalla koiria joiden suoliston peristalttinen liike on verkkaisempaa kuin esim. sudella. Tällöin ravinto viipyy koirassa tarpeeksi pitkään imeytyäkseen paremmin vaikka suolisto lyhyt onkin. Toisaalta hidas liike aiheuttaa myös ongelmia (24), kuten vatsalaukun kiertymää, ummetusta, vääränlaisen bakteerikasvuston aiheuttamia virtsatietulehduksia ja ripulia. Tästä todennäköisesti johtuu myös koirilla niin yleinen perverssi ruokahalu, eli pikkukivien, käpyjen, keppien, vaatteiden, mullan yms. syönti, ja se saattaa myös olla yksi koprofagian (jätösten syönnin) syistä.
Susi nimittäin syö esim. heinää tyhjentääkseen suolistonsa, sillä lihansyöjä sulattaa ravintonsa niin tehokkaasti että ulostetta jää erittäin vähän. Uloste sitten kertyy peräsuoleen odottelemaan että sitä on tarpeeksi paljon ennen kuin se tulee ulos. Jos uloste viipyy sudessa liian pitkään, muuttuu se erittäin kovaksi ja aiheuttaa ummetusta tai vaihtoehtoisesti se toimii haitallisen bakteerikasvuston pesäkkeenä, minkä susi pyrkii välttämään lisäämällä suolen sisällön määrää heinillä. (8) Tuo vaistomainen toiminta on periytynyt koirallekin, ja jos suoli toimii liian hitaasti täytyy koiran syödä jotain sulamatonta saadakseen suolensa sisällön liikkeelle. Usein vain koira silloin syö liikaa näitä "apuvälineitä" ja joko aiheuttaa suoleensa todellisen tukoksen tai oksentaa syömänsä.
Ohutsuolen pH
Ohutsuolen pH riippuu syödystä ravinnosta (12), joten runsaasti hiilihydraatteja syövä koira imeyttää paremmin fosforia ja huonommin kalsiumia kuin pääasiassa eläinperäistä ravintoa syövä koira. Siksi runsaasti hiilihydraatteja syövä koira tarvitseekin kalsiumia suhteessa fosforiin ainakin 1,2:1. Pääasiassa eläinperäistä ravintoa syövä koiralle puolestaan riittää suhde 1:1.
Paksusuolen kyky sulattaa tärkkelystä
Koirilla on havaittu vähäinen kyky sulattaa myös tärkkelystä ja selluloosaa paksusuolessaan (1), mihin susi ei pysty. Tämä saattaa selittää koiran kiinnostuksen puuroon sekä juureksiin.
Suoliston bakteerikanta
Koira käyttää myös ruoansulatuksessaan vastaavia suolistobakteereita kuin ihminen, mitä susi ei tee. Tämä helpottaa koiran hiilihydraattien sulatusprosessia. (1, 15)
5. Canis Puuronsyöjän vaihtoehdot
Johtopäätös kaikesta edellämainitusta on, että Canis Lupus Familiarista ei enää ole olemassa, vaan kyseessä on täysin uusi laji, Canis Puuronsyöjä. Tai jos Canis Lupus Familiaris edelleen on olemassa, edustavat sitä vain ja ainoastaan arktiset koirat. Mutta Canis Puuronsyöjän tulevaisuus on vaakalaudalla, jatkaa voi vain kahdella vaihtoehtoisella tavalla.
Vaihtoehto 1
Canis Puuronsyöjää ruokitaan joko teollisella kuivamuonalla tai kotiruoalla jonka olennainen osa on puuro. Jalostuksessa noudatetaan orjallisesti Pevisa-määräyksiä, eikä niistä poiketa. Näin Canis Puuronsyöjä kehittyy uudeksi uljaaksi ja terveeksi lajiksi seuraavien 100 000 vuoden aikana jos hyvin käy.
Vaihtoehto 2
Mietitään miten jo lähitulevaisuuden koirat saadaan terveiksi ja hyvinvoiviksi ja muutetaan nykykoiran kehityssuunta Canis Puuronsyöjästä takaisin Canis Lupus Familiarikseksi. Ruokitaan koirat niin, että niiden nykyinen ruoansulatusjärjestelmä voidaan hyödyntää täydellisesti, niin että koiran ei tarvitse olla 40 cm -säkäinen ja 20-kiloinen voidakseen olla terve.
Vaihtoehto 2 edellyttää ensinnäkin koiran siirtämistä kokonaan raakaravinnolle(kypsennetty ravinto aikaansaa kissoilla jo neljän sukupolven aikana vaikeita kehityshäiriöitä sekä steriiliyttä koska tietyt lihan aminohapot tuhoutuvat kypsennettäessä (25, 26) ja kypsennettyä ravintoa syöneiden koe-eläinrottien haimat olivat 20-30% suuremmat kuin raakaravintoa syöneiden, koska kypsän ravinnon omien entsyymien aikaansaama sulaminen täytyi korvata haiman entsyymeillä (3, 27). Lisäksi kasvinosat tarjoillaan kokonaisina jotta koira joutuisi pureskelemaan ja siten pilkkomaan syljellään disakkariidit monosakkariideiksi, tällöin myös kasvien omat entsyymit ehtivät pilkkoa kasvia ennen kuin vatsahappo tuhoaa ne (3, 14).
Lisäksi rodunomaiset sopeutumat saa selville kysymällä koiraltaan mitä tämä haluaa syödä. Tämä tapahtuu niin, että koiralle tarjoillaan aterian raaka-aineet aina erikseen, eli niitä ei sekoiteta toisiinsa. Kupista jossa on erillään toisistaan esim. jauhelihaa, porkkana, silakka ja mustikoita koira voi sitten valita mieleisensä raaka-aineet. Melko nopeasti saa selville mitä aineksia koira haluaa syödä, ja näitä vaihtelemalla koiran saa ruokittua tasapainoisesti.
Nyrkkisääntönä voisi pitää, että pitemmällä aikavälillä syötettäviä eläimiä tulisi olla vähintään yksi lintu, yksi kala, yksi sekasyöjä ja yksi kasvissyöjä, mielellään useampia. Vihreitä lehtikasveja ja ituja/versoja tulisi olla vähintään viisi, hedelmiä vähintään kolme, marjoja vähintään kolme ja juureksia sekä muita kasvinosia vaihteleva määrä. Osan kasveista voi tarjota maitohappobakteereilla hapatettuina (esim. Molkosanilla), mikä parantaa koiran suoliston kykyä selviytyä raaoista kasviksista.
Luonnossa eläimen koostumus on seuraava:
Luut 20% (susi syö n. 25%)
Vatsalaukku ja suolisto 6% (susi ei syö)
Vatsalaukun ja suoliston sisältö 10% (susi ei syö)
Maksa 1,5% (susi syö n. 50%)
Munuaiset 0,5% (susi syö)
Keuhkot 0,5% (susi syö)
Aivot 0,5% (susi syö jos saa kallon rikki)
Veri 10% (susi syö)
Lihakset 41% (sisältäen sydämen 0,5% sekä kielen 0,5%) (susi syö)
Rasva 10% (susi syö)
Edellämainittua voi käytää jonkinlaisena ohjenuorana kun miettii mitä eläimenosia koiralleen syöttää, vatsalaukku on ainoa osa jonka koira syö koirana eikä sutena. Verta syötettäessä taas koiran elimistö käyttäytyy samoin kuin suden (9), eli sille tulee lyhytkestoinen "ripuli".
Koira myös yleensä tietää itse parhaiten kuinka paljon kasviperäistä ravintoa se tarvitsee. Kun on juuri siirtynyt pois runsashiilihydraattisesta ravinnosta, voi koiralla mennä pitkään ennen kuin sitä alkavat kasvit kiinnostaa. Yleensä ne alkavat kiinnostaa siinä vaiheessa kun kaikki kasvisravinto on tyhjentynyt elimistöstä, eli parin viikon sisällä uuden ruokavalion aloittamisesta.
Lähteet (Tätä tehdessäni eivät toimineet linkit 6, 11 ja 12. Kaikki muut toimivat):
1. http://www.physiol.cam.ac.uk/
2. http://biochem.wustl.edu/~protease/ser_pro_seq_list.html
3. http://www.libertyzone.com/hz-digest.html
4. http://wizard.pharm.wayne.edu/
5. http://www.peteducation.com/
6. http://koirat.com/pedigree/ta1.htm
7. http://www.de5stora.com/
8. Riistan- ja kalantutkimuslaitos, erikoistutkija Ilpo Kojola
9. http://www.thepetcenter.com/imtop/wolfexrep.html
10. Farley Mowat, Älä hukkaa hauku
11. http://www.student.oulu.fi/~mirjak/cvit.html
12. http://www.docbiozinc.com/absorbtion.htm
13. http://biology.about.com/
14. http://www.internetix.ofw.fi/opinnot/opintojaksot/5luonnontieteet/kemia/kemia2/ hiilihydraatit.htm
15. http://www.shadowolf.net/wolf/mantruth/part_06.html
16. http://www.helsinki.fi/lehdet/yolehti/1996_4/ylart1.htm
17. http://www.oph.fi/etalukio/opiskelumodulit/historia/23.html
18. Marcus Terentius Varro, De Re Rustica
19. http://alaskan.com/docs/eskimo.html
20. http://www.vet.chula.ac.th/~physio/
21. http://www.arthritistrust.org/
22. http://www.speedyvet.com/
23. http://www.canisius.edu/~corsot/
24. http://fig.cox.miami.edu/Faculty/Dana/ileus.html
25. http://www.price-pottenger.org/Articles/PottsCats.html
26. http://www.beyondveg.com/
27. http://www.living-foods.com/
(Yllä olevan tutkielman kirjoittaja pyytää muistuttamaan, että hän on tarkastellut asiaa maallikon ominaisuudessa)