Koiran kanssa‎ > ‎Agility‎ > ‎

Kepit


Agilityradalla on paljon haasteellisia esteitä, mutta koulutusohjaajan näkökulmasta yksi on ylitse muiden, kepit. Kuten muutkin esteet, on monta mahdollista tapaa opettaa kepit hyvin (vinokepit, kujakepit, perinteinen tapa), mutta kepit usein vaativat paljon enemmän toistoja kuin muut esteet.

Itse olen käyttänyt perinteistä menetelmää eli alussa ohjaaja peruuttaa koiran kanssa nami koiran alaleuan korkeudella ja kun koira hallitsee idean siitä, mitä pitäisi tehdä, ohjaaja kääntyy menosuuntaan nami edelleen koiran alaleuan korkeudella ja lopussa ohjaaja kulkee vartalo suorassa ilman namia. Tämä perinteinen tapa sopii hyvin ryhmiin, jossa koirakot ovat eritasoisia ja edistyvät eri tahtia.

Keppien suorituksen voi jakaa kolmeen eri osaan:

Ensimmäinen on keppien sisäänmeno. Koiran tulisi osata kepit estekäskynä yhtä hyvin kuin kaikki muutkin esteet. Usein ohjaajat käskyttävät hyvissä ajoin hypyt, puomin jne, mutta keppejä lähestytään hiljaisuuden vallassa ja ensimmäinen käsky tulee, kun ohjaajan käsi on kepeissä kiinni.

Ongelmana on, että koira osaa etsiä käskyn perusteella tutut esteet, mutta keppejä ei ole opetettu estekäskynä, vain suorituskäskynä, jolloin koira ei osaa käskystä etsiä keppejä radalta, vaan on täysin omistajan varassa keppejä lähestyttäessä. Usein omistaja juoksee kovalla vauhdilla kohti keppejä, jotta ehtisi sinne ennen koiraa laittamaan käden toisen kepin kohdalle merkiksi oikeasta sisäänmenosta. Lopputulos on, että ohjaaja joko myöhästyy reilusti ja koira menee sisäänmenon ohi tai sitten ohjaaja pakottaa koiran sisään väärältä puolelta, ollessaan itse oikean sisäänmenon edessä.

Tällöin kepeistä tulee koiralle epämiellyttävä este, koska ohjaaja on jo valmiiksi stressaantunut keppien sisäänmenosta, jonka koira vaistoaa keppejä lähestyttäessä, lisäksi ohjaaja kumartuu uhkaavasti koiran ylle nopealla liikkeellä juuri kun koiran pitäisi aloittaa pujottelu. Valitettavasti tähän pätee sama kuin puomin alastuloonkin, joko koira osaa sen itsenäisesti tai sitten ei. Ohjaajan äänensävyn, vartalon, käsien tai jalkojen asennon ei tulisi vaikuttaa onnistuneeseen keppien sisäänmenoon.

Kuinka suuri merkitys on ohjaajan sijoittumisella keppeihin nähden? Jos koira osaa keppien sisäänmenon itsenäisesti, ohjaajan osuus on melko pieni. Ohjaaja voi olla koiran takana, oikealla tai vasemmalla puolella.

Kuinka keppien sisäänmeno sitten opetetaan? Helpoin tapa on opettaa se kolmella kepillä ja suurella määrällä toistoja. Keppeinä voi käyttää kotona esim. vessan imukuppeja (imukuppi + puukeppi) tai ulkona harjanvarsia, joiden päähän on isketty pidempi naula (voidaan iskeä nurmikkoon pystyyn). Useampi lyhyt harjoittelujakso päivässä tuo hyvän lopputuloksen. Kepit laitetaan riviin ja koira lähetetään eri kulmista + eri välimatkoilla kepeille käskyllä ”kepit”. Naksu on suurena apuna oikea-aikaisessa palkkaamisessa eli naksautus kun koira tulee kakkosvälistä ulos.

Toisena on keppien suorittaminen rytmikkäästi ja vauhdikkaasti. Koiran tulisi osata pujottelu kuono alaviistossa ”sukeltaen”, koska se on nopein tapa suorittaa kepit. Mallia voi katsoa vaikka bordercollieiden suorituksesta. Jos koira pujottelee kuono pystyssä, suoritus on auttamatta hidas. Koira ei myöskään silloin tee työtä eli työskentele itsenäisesti, vaan keskittyy ohjaajaan tai ympäristöön, jolloin pujottelun rytmi voi kadota ja koira ohittaa välejä.

Kuinka suuri merkitys on ohjaajan sijoittumisella keppeihin nähden: ohjaaja keppien oikealla tai vasemmalla puolella? Useimmat koirat opetetaan kepeille niin, että ohjaaja on keppien oikealla puolella. Jos ohjaaja siirtyy yllättäen keppien vasemmalle puolelle, lähes kaikki koirat kokevat kepit täysin uudeksi esteeksi, jota ne eivät osaa suorittaa. Tapoja välttää ongelma on kaksi. Ensimmäinen on, että ohjaaja opettaa alusta asti kepit järjestelmällisesti sekä oikealta että vasemmalta puolelta. Haittana on, että opetus sujuu hitaammin, koska koira opettelee kahta asiaa yhtä aikaa. Ongelmana on myös, että ohjaajat ovat oikea- tai vasenkätisiä, jolloin heidän ohjauksensa on erilaista oikealla ja vasemmalla puolella. Suurimmalla osalla ohjaajista on myös motorisia ongelmia hahmottaa koiran ohjaus kahdelta eri puolelta, jolloin seurauksena on ristiriitaisia viestejä koiralle sekä käsillä että ähkäisyinä ”ei kun…”. Minusta helpointa on opettaa koira ensin kepeille ohjaajan ollessa oikealla puolella ja koiran osatessa kepit hyvin, aloitan opetuksen tavallaan alusta vasemmalla puolella. Toinen tapa on yksinkertaisesti jättää opettamatta ohjaajan molemmilla puolilla oleminen ja opettaa sen sijaan koiralle keppien takaaleikkaus, jolloin koiran voi lähettää itsenäisesti kepeille ja ohjaaja voi vaihtaa puolta heti koiran mentyä sisään kepeille.

Kuinka pujottelusta saadaan nopea? Ensinnäkin ohjaajan on annettava koiralle tilaa työskennellä. Usein ohjaaja on aivan kiinni kepeissä, jolloin koiralla ei ole tilaa pujotella omalla vauhdillaan, pahimmissa tapauksissa ohjaaja seisoo pujotteluvälin edessä estäen koiran pujottelun kokonaan.. Ohjaaja voi myös rytmittää koiraa väärin joko eleillä tai äänellä. Ohjaaja voi olla liian edessä, jolloin koira lähtee kiirehtimään ohjaajan perään ja sekoaa rytmissään. Ohjaaja voi olla kumartuneena koiran ylle, minkä useimmat koirat kokevat uhkaavana eleenä ja hidastelevat ja alkavat rauhoitella tilannetta (lue kirja rauhoittavat signaalit). Joskus ohjaajan äänensävy voi olla koirasta uhkaava pikemmin kuin kannustava, jolloin koira hidastelee ja rauhoittelee tilannetta saaden ohjaajan usein vain kiihtymään enemmän.

Rytmiä ja vauhtia saa treenaamalla puolikaskeppejä eli kuutta keppiä. Etuna on, että koiran pääsee palkkaamaan nopeammin ja useammin. Itse olen harjoituksissa laittanut esim. puolikaskepit, aidan, puolikaskepit radalle, jolloin keppien sisäänmeno toistuu kahdesti ja lyhyiltä kepeiltä pääsee palkkaamaan koiran kahdesti radalla. Palkan keppien jälkeen tulee olla hyvä, lentävä lelu, revittävä riepu tai superhyvä nami. Jos tässä vaiheessa käytetään naksua, oikea aika naksauttaa on kun koiran pää menee viimeisestä välistä ulos. Koiralle EI siis naksauteta oikeasta sisäänmenosta tai kaikista väleistä, jota joskus näkee.

Viimeinen vaihe on keppien loppuun asti suorittaminen. Koira voi osata sisäänmenon, pujotella nopeasti, mutta ei malta suorittaa keppejä loppuun asti. Itse aloittaisin harjoittelun puolikaskepeillä ja palkkaisin järjestelmällisesti naksulla viimeisen välin suorittamisesta. Kun koira tekee puolikaskepit virheettömästi, siirtyisin kokokeppeihin. Ohjaajan kannattaa tarkkailla / videoida, mitä tapahtuu hetkellä kun koira päättää jättää viimeisen välin suorittamatta.

Usein ohjaaja on mukana pujottelussa melkein loppuun asti, mutta kohottaa katseensa seuraavalle esteelle ja / tai kääntää myös vartaloaan, jolloin koira lukee ohjaajan eleitä ja reagoi niihin. On tärkeää, että ohjaaja pitää silmät ja ajatukset kepeissä viimeiseen keppiin asti.

Kestävyyttä kepeillä voi myös harjoitella laittamalla koiran mieliesteen (usein putken tai puomin) keppien perään. Kisoissa usein putki imaisee koiran ennen kuin kepit on suoritettu loppuun. Harjoittelu auttaa.

Niin kuin alussa sanoin, kepit voidaan opettaa monella tapaa. Koirat ja ohjaajat ovat erilaisia, kuten myös harjoittelumahdollisuudet. Joillakin seuroilla on paljon välineistöä, joillakin on mahdollisuus harjoitella paljon kentällä itsenäisesti. Kaikilla metodeilla koirat oppivat pujottelemaan, tärkeintä on mielestäni se, että sekä ohjaajasta että koirasta kepit tuntuvat hauskalta esteeltä, jossa on onnistumiset vahvistavat suoritusvarmuutta.