Villakoira‎ > ‎

Terveys

Villakoiran perinnölliset sairaudet

Villakoirilla on perinnöllisiä sairauksia, joista osa on vakavampia ja osa lähinnä kosmeettisia. Vakaviksi sairauksiksi lasken itse sellaiset sairaudet, jotka haittaavat koiran käyttöä harrastuskoirana. Osa sairauksista on lähinnä kosmeettisia, kuten esim. lievä mutka hännänpäässä.

Sairauksien periytymisestä opitaan koko ajan lisää, mutta erityisesti resessiivisesti eli piilevästi periytyvien sairauksien periytymismallia ei vielä tänäkään päivänä täsmällisesti tunneta kaikkien sairauksien osalta. Näihin sairauksiin kuuluvat mm. lonkkavika ja kaihi.

Rodunjalostus ei päättynyt toisessa maailmansodassa kovin hyvin, vaikka tavoitteena oli puhdas arjalainen rotu. Koiramaailmassa tasapainotellaan jalostukseen käytettävien ja jalostuksesta pois jätettävien koirien määrällä. Sisäsiittoisuus aiheuttaa vakavia ongelmia kotieläinten jalostuksessa.

Kasvattajan vastuulla onkin tuntea omat koiransa ja niiden periytyvät sairaudet mahdollisimman hyvin useamman sukupolven takaa ja pyrkiä jalostuksessa mahdollisimman terveeseen lopputulokseen.

Helpointa perinnöllisten sairauksien välttäminen on niiden sairauksien osalta, joihin on kehitetty geenitestit. Geenitestin tulokset ovat yksiselitteisiä: terve, kantaja, sairas. Terveitä voidaan käyttää terveiden ja kantajien kanssa, mutta kantajia ei voida käyttää keskenään. Hannes Lohen tutkimusryhmä on tehnyt erittäin hyvää työtä asian kanssa ja olen järjestänyt mm. näytteidenottotilaisuuden kotonani vuonna 2007, johon osallistui kymmenisen villakoiraa.

Kennelliitto tekee erinomaista työtä pitämällä rekisteriä kotimaisista koirista ja niiden terveystuloksista. Suomessa on hyvä avoin politiikka koirien sairauksien osalta toisin kuin useimmissa muissa maissa. Tosin tulokset ovat suuntaa antavia vain niiden koirien osalta, jotka on tutkittu. Tutkimatta jättäminen ei tarkoita tervettä koiraa. Jotta koira voidaan luokitella seurattavien tautien osalta terveeksi, se tulisi tarkistaa säännöllisesti jalostuskäytön aikana ja vielä kertaalleen 7-8 vuoden iässä. Kasvattajien tulisi myös rohkaista kasvattejaan käymään terveystarkistuksissa.

Kuten ihmisilläkin, osa perinnöllisistä sairauksista keskittyy tiettyihin sukuihin ja esiintyy näissä suvuissa yleisempänä kuin jossain toisessa suvussa. Suomessa ongelmana on, että kovin monta sukupolvea ei villakoirissa tarvitse mennä taaksepäin, kun samat jalostuskoirat alkavat esiintyä yhä uudestaan ja uudestaan.

Villakoirista puhuttaessa on huomioitava, että eri kokomuodot ovat eri rotuja eli toyvillakoirat sairastavat erilaisia perinnöllisiä tauteja kuin isovillakoirat. Positiivinen päätös Suomen Villakoirakerholta oli sallia eri värimuotojen risteyttäminen keskenään. Päätös voi johtaa värien huononemiseen, mutta se varmasti torjuu osaltaan sisäsiittoisuutta.

Ulkomailta tuonnin positiivisia puolia on sisäsiittoisuuden väheneminen, mutta negatiivisena puolena on, että emme tunne tuontikoiran sukutaustoja yhtä hyvin kuin kotimaisten koiriemme taustat. Uusien geenien tuonnin riskinä ovatkin aivan uudet ja eksoottiset perinnölliset sairaudet. Silti riski on mielestäni ottamisen arvoinen, jos jalostustyötä haluaa Suomessa tehdä, muuten kantamme päätyvät liian suuren sukusiitosprosenttiin.

Vaikka kaikki koiran elämää haittaavat taudit ovat vakavia ja niihin pitää suhtautua vakavasti, on hyvä myös muistaa suhteellisuudentaju. Jos mietit omia, perheesi ja sukusi sairauksia, olisiko sinun sukusi kelvollinen jalostukseen? Minun ei taitaisi olla...

Kasvatuksessa noudatan linjaa: Jos teen tuon yhdistelmän, pitäisinkö siitä pennun itselläni?

Villakoirakerhon suositukset silmäsairauksille 2015:

Jalostuksessa ei saa käyttää seuraavia silmäsairauksia sairastavia: PRA, perinnöllinen kaihi (HC), GRD, Total RD, nervus opticus hypoplasia, mikropapilla, PHTVL/PHPV (asteet 2-6), primaari glaukooma (silmänpainetauti), distichiasis (vakavin aste), trichiasis (vakavin aste), ektooppinen cilia (vakavin aste), linssiluksaatio.

Jalostukseen käyttö on sallittu, jos toinen osapuoli on kyseisen sairauden osalta terve: distichiasis (kohtalainen), trichiasis (muut kuin vakavin aste), ektooppinen silia (muut kuin vakavin aste), sarveiskalvon dystrofia, MRD.

Lisätietoa Kennelliitto ja Villakoirakerho

Linkkejä:

KSU:n (Kansas State University) tekemä tutkimus eri koirarotujen perinnöllisistä sairauksista

Villakoirakerhon jalostuksen tavoiteohjelma


Villakoirien perinnöllisiä sairauksia:

Vuotavat silmät
PRA = etenevä verkkokalvon surkastuma, joka johtaa sokeuteen.
PRAprcd (geenitesti kehitetty)
Posterior Polaarinen Katarakta eli perinnöllinen kaihi
Seuraavan linkin taakse on kerätty tietoa kaihista: Harmaakaihi
Distichiasis = ylimääräiset ripset luomien sisäpuolella
Nämä karvat hankaavat sarveiskalvoa ja voivat aiheuttaa silmävuotoa, silmän siristelyä ja sarveiskalvohaavaumia. Joillakin roduilla karvat ovat niin pehmeitä, etteivät aiheuta oireita. Oirehtivilta koirilta karvat poistetaan yleensä polttohoidolla, ennuste hyvä. 
PPM - Membrana Pupillaris Persistens eli iiriksen kehityshäiriö
Koiran silmässä on sen syntyessä kalvo, joka yleensä poistuu ennen kuin koira täyttää vuoden. Jos näin ei käy koiralla on silmissä pysyviä säikeitä eli tuon kalvon jäänteitä. Sairaus ei etene.

Epilepsia
Paukkuarkuus - kts luonnetesti
Patellaluksaatio eli polvilumpion sijoiltaan meno
Legg Calve Perthes eli reisiluun pään aseptinen kuolio
Spondyloosi
Häntämutka

Sebaceous Adenitis (SA) - ihosairaus, joka voi johtaa koiran kaljuuntumiseen
Symmetrical Alopecia - ihosairaus, jossa karvat harvenevat laikuissa

Cushingin-tauti eli munuaisen kuorikerroksen liikatoiminta
Mahalaukun laajentuma ja/tai kiertymä - Gastric Dilatation-Volvulus GDV 
Addisonin tauti - munuaisen kuorikerroksen vajaatoiminta
Allergiat
Keliakia
Korvaongelmat
Sydänviat, PDA
Piilokiveksisyys

Hammaspuutokset
Purentaviat

Linkkejä:
Optigen DNA testit, prcd-PRA (SVK:n hyväksymä)
Suomen villakoirakerholinkki terveyssivuille